Ajankohtaista

Lukiolaisten koronarokotukset

Hei lukiolaiset ja lukiolaisten huoltajat!

Oheisessa kirjeessä kerrotaan lukiolaisten koronarokotusmahdollisuudesta. Koululla voidaan valitettavasti rokottaa vain 12-15-vuotiaat opiskelijat. Oheinen kirje ohjaa kaikkia lukiolaisia koronarokotuksen hankkimiseen.

Tuomas Raja, rehtori


Opiskelijoiden rokotukset lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa

Hyvät huoltajat ja opiskelijat,

Koronarokotukset on laajennettu koskemaan 12-15-vuotiaita nuoria ja lapsia. Lukioissa tai ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat 15-vuotiaat saavat koronarokotuksen koti- tai oleskelukunnastaan. Helsinkiläiset ja Helsingissä asuvat voivat varata ajan valintansa mukaan mistä tahansa kaupungin rokotuspisteeltä.

Lukioissa ja ammatillisen koulutuksen toimipisteissä ei rokoteta opiskelijoita.

Rokotusajan voi varata helpoiten verkossa osoitteessa koronarokotusaika.fi tai soittamalla ajanvarausnumeroon 09 310 46300 (arkisin klo 8–18). Alaikäinen voi varata ajan itse. Huoltaja voi myös varata ajan alaikäisen puolesta.

Helsingin rokotuspisteet sijaitsevat Jätkäsaaressa, Malmilla, Messukeskuksessa ja Myllypurossa.

Hyvä muistaa rokotukseen tultaessa

Rokotukseen on turvallista tulla. Rokotukseen tullessa on hyvä muistaa seuraavat ohjeet.

Rokotukseen

  • eikä oppilaitokseen saa tulla, jos on koronavirustautiin viittaavia lieviäkin oireita, vaan tulee mennä välittömästi koronavirustestiin. Tavallisia tartunnan oireita ovat kuume, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskipu, huonovointisuus, yleiskunnon lasku sekä melko tavallisena maku- ja hajuaistin heikkeneminen.
  • ei saa tulla, jos on määrätty karanteeniin.
  • kannattaa pukeutua siten, että olkavarren saa helposti paljaaksi.
  • pitää ottaa mukaan henkilö- tai Kela-kortti (ei tarvitse olla kuvallinen).
  • tullessa ja koko rokotuksen ajan käytetään maskia.

Ohjeita nuorille rokotuksen jälkeen

Rokotuksen jälkeen voi jatkaa yleensä normaalia elämää. Esimerkiksi saunassa käyntiä tai liikuntaa ei tarvitse vältellä. Kuten kaikilla lääkkeillä, myös tällä rokotteella voi olla haittavaikutuksia. Rokotetutkimuksissa haittavaikutukset ovat olleet nuorilla samankaltaisia kuin vanhemmilla ikäryhmillä. Yleisimmät havaitut haitat olivat lieviä ja ohimeneviä, kuten pistoskohdan kipu ja punoitus, päänsärky ja kuume. Oireet ovat yleisimpiä toisen rokotuksen jälkeen.

Mahdollisia oireita rokotuksen jälkeen ovat:

  • Yleisoireet: päänsärky, nivel- ja lihaskipu, kuume, vilunväristykset, väsymys, huonovointisuus, ripuli
  • Pistosalueen paikallisoireet: kuumotus, punoitus, turvotus, kipu, kutina, ihottuma
  • Imusolmukkeet voivat turvota paikallisesti.

Yleis- ja paikallisoireet eivät ole vaarallisia, ja ne häviävät yleensä muutamissa päivissä. Laaja paikallisreaktio voi kestää kauemmin. Sekään ei kuitenkaan yleensä viittaa allergiaan. Yleis- ja paikallisoireet eivät estä tehosterokotuksen ottamista.

Muut haittavaikutukset ovat harvinaisia. Jos tulee muita oireita, kannattaa soittaa koronavirusneuvontaan p. 09 310 10024 (joka päivä klo 8–18). Jos epäilet, että oireet vaativat päivystyksellistä arviota, soita päivystysapuun p. 116 117.

Lapset ja nuoret rokotetaan mRNA-rokotteella

Lasten ja nuorten rokotuksissa käytetään Modernan tai Pfizerin rokotteita. Lisätietoa rokotteista on THL:n verkkosivuilla.

15-vuotias voi itse päättää rokottamisesta. Jos nuori ei halua tai ole kykenevä itse päättämään rokotuksestaan, koronarokotteen antamiseen tarvitaan molempien huoltajien suostumus. Suostumuslomake löytyy koronarokotus-aika-sivulta: https://www.koronarokotusaika.fi/uudenmaan-asukkaille/ 

Rokotusten ottaminen on vapaaehtoista ja maksutonta.

On tärkeää saada rokotekattavuus tarpeeksi korkeaksi, jotta nuoret voivat jatkaa lähiopetuksessa ja osallistua heille tärkeisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

Lisätietoa:

  • Usein kysyttyä lasten ja nuorten rokotuksista (THL:n verkkosivut)
  • Tarkempaa tietoa helsinkiläisten koronarokotuksista saa koronarokotus.hel.fi-sivuilta
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) järjestää kansalaisille avoimen yleisötilaisuuden verkossa 12–15-vuotiaiden koronarokotuksista torstaina 12.8. kello 17.30-18.30.

Terveisin,

Satu Järvenkallas
vs. toimialajohtaja
kasvatus ja koulutus

Timo Lukkarinen
terveysasemien johtajalääkäri
sosiaali- ja terveystoimi

Takaisin ylös